Hall of Fame

Tähän osioon on tarkoitus laittaa itselleni suosikeiksi muodostuneita oluita. Ne eivät välttämättä ole itsellenikään arvostelumenestyksiä, mutta syystä tai toisesta ne ovat jääneet mieleen ja niiden pariin on aina mukava palata. Osio varmasti antaa osviittaa siitä, minkä tyyppiset oluet ovat itselleni eniten mieleen.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä on yksi kestosuosikeistani ja toinen iso syy, miksi aikoinaan tuli siirryttyä bulkkilagereista laadukkaamman tavaran pariin. Kyseessähän on ainakin allekirjoittaneen mielestä hinta-laatu -suhteeltaan maailman paras olut. Todellinen laatutuote ja tämän maan parhaimmistoa. Tämän pariin tulee palattua tasaisin väliajoin aina uudelleen. Menee myös heittämällä blogini "Hall of Fame" -osioon kunniapaikalle!

Sinebrychoff Koff Porter 7,2% Suomi

Lasiin kaatuu sysimusta olut vahvan tuoksunpöllähdyksen saattelemana. Pintaan jää sakea ruskea vaahto, josta jää paljon pitsiä reunoille. Tuoksussa suklaata, kahvia ja paahteista mallasta. Maku on hienostuneen paahtunut, karamellinen, kermainen, suklainen, havuinen, lakritsinen ja kahvinen. Lisäksi marjaisuutta. Suutuntuma erittäin täyteläinen ja tasapainoinen. Jälkimakuna on kuivan paahteinen mallas. Huikea kokonaisuus. Kannattaa antaa lämmetä ihan reilusti. Edelleen maailman paras olut hinta-laatu -suhteeltaan.

Tuoksu 8
Ulkonäkö 5
Maku 9
Suutuntuma 4
Fiilis 17
Yhteensä 43/50

Olutopas
Alko



Belhaven Scottish Stout - 7,0% Skotlanti

Tämä olut saa paikan Hall of Famessa sen nostalgia-arvon vuoksi. Olut itsessään ei ole mikään huippu, mutta tämä oli se olut joka aikoinaan sai minut innostumaan oluista kunnolla. Maistuu edelleen ajoittain. Jos tätä aiot kokeilla, niin älä vaivaudu ostamaan sitä maitokauppavahvuista versiota, vaan suoraan Alkosta 7% oikea versio.

Runsaahko ruskea vaahtokukka, täysin musta. Paahteinen tummasävyinen tuoksu. Lakritsinen, paahteisen maltainen, hiukan karamellinen ja kahvinen, marjainen, suklainen. Makeutta sopivasti. Kuivahko. Suutuntuma täyteläinen ja pehmeä, alko potkaisee sopivasti tässä ainoassa oikeassa versiossa eli 7%. Jälkimaku paahteinen, lakritsinen, katkerahko ja pitkä. Ei lähelläkään parhaita stouteja (jopa ohut joihinkin muihin verrattuna), mutta erittäin pätevä. Oli aikoinaan se ensimmäinen olut joka kunnolla tutustutti oluiden maailmaan.

Tuoksu 7/10
Ulkonäkö 4/5
Maku 6/10
Suutuntuma 4/5
Yleistuntuma 14/20
Yhteensä 35/50

Olutopas
Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti