lauantai 1. marraskuuta 2014

Weihenstephaner Vitus

Tällä kertaa vuorossa on hiukan normaalia vahvempi vehnäolut eli Vitus. Oikeastaan kaikki aiemmat Weihenstephanin oluet ovat olleet hyviä, joten tälle oli pienimuotoiset odotukset.

Weihenstephaner Vitus - Weizenbock - Saksa - 7,7%

Lasiin kaatuu todella paljon kuohuva, komean valkoisen vaahtokukan muodostava kellertävän samea vehnäolut. Todella komean näköinen! Vähän kuohui jopa yli. Tuoksussa on raikasta humalaa, mallasta ja banaanisuutta. Maussa on makeaa mallasta, hiivaa, banaania, vehnää ja leipää. Suuntuntuma on hiukan tukevampi kuin joissain muissa vehniksissä ja alko potkaisee mukavasti. Jälkimaku on pehmeän vehnäinen. Erinomainen vehnis, ei valittamista. Helppoa juotavaa. Ehdottomasti ostaisin jatkossakin, onhan kyse saksalaisesta laatutuotteesta!

Tuoksu 8/10
Ulkonäkö 4/5
Maku 7/10
Suutuntuma 4/5
Fiilis 15/20
Yhteensä 38/50

Olutopas
Alko

perjantai 24. lokakuuta 2014

Sinebrychoff Koff Porter

Tässä on yksi kestosuosikeistani ja toinen iso syy, miksi aikoinaan tuli siirryttyä bulkkilagereista laadukkaamman tavaran pariin. Kyseessähän on ainakin allekirjoittaneen mielestä hinta-laatu -suhteeltaan maailman paras olut. Todellinen laatutuote ja tämän maan parhaimmistoa. Tämän pariin tulee palattua tasaisin väliajoin aina uudelleen. Menee myös heittämällä blogini "Hall of Fame" -osioon kunniapaikalle!

Sinebrychoff Koff Porter 7,2%

Lasiin kaatuu sysimusta olut vahvan tuoksunpöllähdyksen saattelemana. Pintaan jää sakea ruskea vaahto, josta jää paljon pitsiä reunoille. Tuoksussa suklaata, kahvia ja paahteista mallasta. Maku on hienostuneen paahtunut, karamellinen, kermainen, suklainen, havuinen, lakritsinen ja kahvinen. Lisäksi marjaisuutta. Suutuntuma erittäin täyteläinen ja tasapainoinen. Jälkimakuna on kuivan paahteinen mallas. Huikea kokonaisuus. Kannattaa antaa lämmetä ihan reilusti. Edelleen maailman paras olut hinta-laatu -suhteeltaan.

Tuoksu 8
Ulkonäkö 5
Maku 9
Suutuntuma 4
Fiilis 17
Yhteensä 43/50

Olutopas
Alko

Founder's All Day IPA

Tänä iltana vuorossa amerikkalainen IPA. Hieman yllättäen tätä olutta ei kai ole saatavana muuten kuin maitokauppavahvuisena.

Founder's All Day IPA Session Ale - 4,7%

Lasiin kaatuu meripihkan oranssi IPA, joka on melko sakea ja höttöä näkyy selvästi lillumassa. Vaahtoa on aika vähän eikä se säily kauaa. Tuoksu on trooppisen greippinen. Olut maistuu greippisen karvaalta ja hiukan tunkkaiselta. Pirteä humalointi on vahvasti läsnä, mutta muuten ei oikein tunnu miltään. Suutuntuma on yllättävän kevyt ja ohut. Johtuneeko sitten maitokauppavahvuudesta. Jälkimaku on mukavan katkera. Ei kyllä nyt oikein toimi, vaikka tuoksu lupasi hyvää. Aivan liian vaisu lähes mihin tahansa muuhun maistamaani IPA:n verrattuna.

Tuoksu 7/10
Ulkonäkö 3/5
Maku 6/10
Suutuntuma 2/5
Fiilis 13/20
Yhteensä 31/50

Olutopas

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Baumburger Heller Bock

Arviovuorossa saksalainen Heller Bock -tyyppinen olut. Taitaa olla ensimmäinen laatuansa, joka on vastaan tullut.

Baumburger Heller Bock

Tyyli: Heller Bock - 6,8%

Olut kaatuu lasiin haalean keltaisenruskeana ja se on aavistuksen samea. Suodattamaton. Vaahtoa ei juuri nimeksikään. Tuoksussa leipää ja mallasta, mukavan kirpeä ja hedelmäinen. Maltaisen makea ja sokerinen, raikas ja leipäinen. Suutuntuma aika täyteläinen ja alkoholi potkaisee juuri sopivasti. Jälkimaussa makeaa mallasta ja voita. Aika onnistunut olut kaikin puolin. Pitää ehdottomasti tutustua tähän oluttyyppiin jatkossa.

Tuoksu 8/10
Ulkonäkö 2/5
Maku 7/10
Suutuntuma 4/5
Fiilis 13/20
Yhteensä 34

Olutopas
Alko

maanantai 13. lokakuuta 2014

Sinebrychoff & Brooklyn Brewery Two Tree Porter

Suomalaisen oluen päivää vietetään tänään 13.10. ja kun Sinebrychoff viettää vielä 195-vuotispäiväänsä, niin illan juomaksi valikoitui Sinebrychoffin ja Brooklyn Breweryn yhteistyössä valmistama Two Tree Porter. Olut on jo aiemmin testattu ja hyväksi havaittu, mutta ainahan sitä mielellään palaa hyvän portterin äärelle.


Sinebrychoff & Brooklyn Brewery Two Tree Porter

Tyyli: Balttityylinen portteri - 7,2%

Täysin musta olut, sakea beige vaahto joka ei ole paksu mutta säilyy pitkään. Reunoille jää paljon pitsiä. Tuoksussa suklaata ja marjaisuutta. Maultaan Two Tree Porter on suklainen, havuinen, kermainen, katkera, paahteinen ja vahvan siirappinen. Suutuntuma on täyteläinen, erittäin pehmeä, kuiva ja paksu. Jälkimaussa kuivaa paahteisuutta. Vähän kaipaisi lisää syvyyttä, jää vähän ohueksi kaikesta hyvästä huolimatta. Ei ihan porttereiden parhaimmistoa, mutta erittäin toimiva.

Tuoksu 7/10
Ulkonäkö 4/5
Maku 7/10
Suutuntuma 3/5
Fiilis 13/20
Yhteensä 34/50

Olutopas
Alko

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Laitilan Kievari Kekri

Jatketaan Oktoberfestin tiimoilta ja pysytään edelleenkin suomalaisissa tuotoksissa.

Laitilan Kievari Kekri

Tyyli: Oktoberfest/Märzen - 5,9%

Vetokorkilla varustetusta pullosta kaatuu lasiin kirkas ja punertavanruskea, samantien mukanaan humalaisen pöllähdyksen luova olut. Vaahtoa on melko niukasti, eikä se säily kauaa pinnalla. Tuoksu on melko makean maltainen, humaloinnin huomaa selvästi. Maku on melko katkeroinen, maltainen, ruohoinen, tunkkainen ja voinen. Suutuntuma on kevyt ja mukavan kirpeä. Ei vetinen, vaan runko on melko vahva, josta plussaa. Jälkimaussa on jonkin verran katkeroa ja ruohoisuutta. Enimmäkseen hyvä olut, mutta varsinkin jälkimaussa tuntuu jokin lievästi häiritsevä teollinen maku. Parempiakin Oktoberfest -oluita on. Kyllä tämän hyvillä mielin vetäisee kitusiin, mutta tuskin tulee uudemman kerran kokeiltua. Korkista plussaa tietysti!

Käytetyt humalat: Magnum ja Hersbrucker.

Tuoksu 6/10
Ulkonäkö 3/5
Maku 6/10
Suutuntuma 3/5
Yleistuntuma 12/20
Yhteensä 30/50

Olutopas
Alko

Prykmestar Oktoberfestbier

Oktoberfestin kunniaksi tuli itsekin maisteltua muutama sesonkiolut, niistä yksi oli ihan suomenmaalla tehty Prykmestarin Oktoberfestbier.

Vakka-Suomen Prykmestar Oktoberfestbier
Tyyli: Oktoberfest/Märzen - 5,7%

Tuoppiin kaatuu kirkas, kullankeltainen olut. Vaahtoa on todella paljon ja se muodostaa nätin vaahtokukan joka säilyy pitkään ja ylettyy reilusti tuopin yläpuolelle. Tuoksussa on mallasta ja hedelmää. Maku on maltainen, makea, hiivainen, tunkkainen ja viljainen. Humalointi tuntuu myös pirteän hedelmäisenä. Suutuntuma on kevyt ja tukeva, muttei vetinen. Jälkimaku hiukan hapan ja ruohoinen. Humaloinnin (Magnum & Perle) huomaa myös jälkimaussa. Ei mikään mullistava olut, mutta erittäin toimiva. Ei oikeastaan mitään valittamista. Ehdottomasti ostaisin toistekin.

Tuoksu 6/10
Ulkonäkö 5/5
Maku 7/10
Suutuntuma 3/5
Yleisvaikutelma 14/20
Yhteensä 35/50

Olutopas
Alko

tiistai 30. syyskuuta 2014

Plevna Siperia

Elokuussa käväisin pitkästä aikaa suosikkiravintolassani koko Suomessa, eli Tampereen panimoravintola Plevnassa. Paikkahan on puitteiltaan ihan huikea ainakin tällaiselle vanhanaikaista tavernatyyliä arvostavalle kaverille ja erityisen mielenkiintoisen siitä tekee oma panimo, jonka tietynlaiseksi lippulaivaksi on muodostunut heidän oma imperial stoutinsa Siperia. Tämä oli tietenkin yksi niistä oluista, joista olin jo ennen maistamista kuullut paljon positiivista, ja kun se on tyyliltään vielä imperial stout, niin odotukset olivat todella korkealla. Paikan päällähän Plevnan oluet ovat kuuleman mukaan parhaimmillaan, joten eikun maistamaan..

Plevna Siperia Stout 8% Imperial Stout

Olut on kauttaaltaan täysin musta. Ruskeaa vaahtoa on runsaasti ja se jää nätisti reunoille roikkumaan. Tuoksussa runsaasti paahteisuutta ja paljon sävyjä. Maultaan todella savuinen, hiukan marjainen, havuinen, ja lakritsinen. Paahteisuutta todella runsaasti. Suutuntuma kuiva ja erittäin täyteläinen. Jälkimaku katkeroinen ja erittäin kuiva. Tasapainoinen, alko ei tunnu yhtään. Possun ja vuohenjuustokastikkeen kera. Hanasta.

Kokonaisuudessaan yksi parhaista tähän mennessä. Monta kertaa suurin ennakko-odotuksin maistettu olut on joutunut tuottamaan pettymyksen, mutta ei tällä kertaa. Siperia oli juuri sitä mitä sen ajattelinkin olevan ja vielä hiukan enemmän. Eipä sitä turhaan ole valittu vuoden 2012 kotimaiseksi olueksi.

Tuoksu 7/10
Ulkonäkö 4/5
Maku 9/10
Suutuntuma 5/5
Yleistuntuma 18/20
Yhteensä 43/50

Olutopas
Plevnan oluet

Rochefort 10 Quadruple

Tästä belgioluesta olin kuullut etukäteen niin paljon kehuja, että pakkohan sitä oli kokeilla. Nautinnon tarjosi Hämeenlinnan ainoa olutravintolaksi itseään kutsuva pubi eli Birger. Hinta oli muuten suolaisin, mitä olen ikinä yhdestä oluesta maksanut... No, ehkä siihen on syynsä.

Rochefort 10 Quadrupel - 11,3% Belgia.

Runsas sileähkö vaahto joka jää pinnalle ohueksi kerrokseksi. Tumman ruskea, lähes läpinäkymätön. Viinimäinen ja marjainen tuoksu. Suklainen, yrttinen, makea, hiukan lakritsinen, pehmeä, hiukan pippurinen, aromatisoitu, kermainen, hedelmäinen, luumuinen. Todella moniulotteinen!

Suutuntuma on todella täyteläinen ja viinimäinen. Todella hienostunut ja tasapainoinen. Koostumus melkein hienompi kokemus kuin maku. Vivahteikas. Jälkimaku marjainen ja mausteinen. Huikea kokonaisuus, vaikka maku sinänsä ei itseä niin miellytäkään. Jokaisen olutharrastajan bucket listille ehdottomasti.

Tuoksu 8/10
Ulkonäkö 5/5
Maku 7/10
Suutuntuma 5/5
Yleisvaikutelma 17/20
Yhteensä 42/50

Olutopas

Belhaven Scottish Stout

Mikäpä olisi parempi tapa aloittaa tämä blogi, kuin arvostelu siitä oluesta, joka itselleni aikoinaan lopullisesti sai aikaan sen ahaa -elämyksen, että oluiden maailmassa on muutakin kuin bulkkilagereita. Lisään arvostelun myös Hall of Fame -osioon sen nostalgia-arvon takia, vaikkei olut itsessään mikään aivan huikea olekaan.


Belhaven Scottish Stout - 7,0% Skotlanti. 0,5l.

Runsaahko ruskea vaahtokukka, täysin musta. Paahteinen tummasävyinen tuoksu. Lakritsinen, paahteisen maltainen, hiukan karamellinen ja kahvinen, marjainen, suklainen. Makeutta sopivasti. Kuivahko. Suutuntuma täyteläinen ja pehmeä, alko potkaisee sopivasti tässä ainoassa oikeassa versiossa eli 7%. Jälkimaku paahteinen, lakritsinen, katkerahko ja pitkä. Ei lähelläkään parhaita stouteja (jopa ohut joihinkin muihin verrattuna), mutta erittäin pätevä. Oli aikoinaan se ensimmäinen olut joka kunnolla tutustutti oluiden maailmaan.

Tuoksu 7/10
Ulkonäkö 4/5
Maku 6/10
Suutuntuma 4/5
Yleistuntuma 14/20
Yhteensä 35/50

Olutopas
Alko